Viime vuoden maailmankokous pidettiin Tallinnassa. Paikalla oli eri lähteiden mukaan n. 4500 osallistujaa. Meitä suomalaisia oli n. 560 joista Senaattoreita vähän vajaa 100.
SNKK piti oman Vaalikokouksensa sunnuntaina. Senaattorit Jan Metsola, Jere Niskanen, Päivi Karkkola ja Hanna Toimi hoitivat ääntenlaskun. Työtä lisäsi kun erään, ei suomalaisen, teleyhtiön tekstiviestit eivät toimineet, joten äänestys hoidettiin lipuilla. Kansalliseksi Puheenjohtajaksi valittiin Michaela Palmberg ja DP:ksi Ari Saavalainen. Vuoden 2021 Vuosikokous pidetään Hämeenlinnassa
Senaattoriohjelma alkoi sunnuntaina pre-dinnerillä Peppersack ravintolassa. Paikalla oli viitisenkymmentä osallistujaa eri puolilta maailmaa.
Maanantain ohjelmassa oli illalla avajaiset ja welcome night Saku suurhallissa. Tiistai oli keynote-päivä Saku Suurhallissa. Lavalla olivat Eric Edmeades, Robin Sharma ja Peep Vain. Senaattoribaarin avajaiset olivat myös tiistaina. Viikon aikana baarin tarjoiluista vastasivat vuorollaan Saksa, Irlanti ja Yokohama.
Tiistai iltana oli Senaattoreille järjestetty home hospitality. Suuren kysynnän vuoksi osa vierailuista tapahtui keskiviikkona. Me pääsimme vieraiksi Kairi ja Vaido Palmikin kotiin. Samalla pidettiin Senate Summit kun paikalle osuivat tärkeimpien Senaattorimaiden Presidentit minä ja USA:n Senaatin Pressa Lawrence Pittman. Ja isäntä Vaido on toimitusjohtaja yrityksessä joka omistaa Lieksassa toimivan tehtaan.
Keskiviikon päätapahtuma oli Senaattorilounas Tallinnan Laululavalla. Tällä kertaa kaikki mahtuivat saliin ja ilman jonotusta toisin kuin keväällä Lyonissa. Yleensähän Maailman kokouksissa on Senaattoreille illallinen. Vaikka oltiin Maailman kokouksessa Eurooppa oli esillä. Puheen piti Euroopan Senaatin Presidentti Reynold Dumante. Euroopan Senaatti tarjosi alkumaljan 50-vuotisjuhlan kunniaksi. Reynold vain unohti mainita sen puheessaan. Näin pääsimme juhlistamaan juhlavuotta.
Torstai aamuna oli Euroopan Senaatin hallituksen kokous. Ensikertalaisesta se näytti enemmän open forumilta. Hallituksen jäsenet kertoivat projekteistaan. Projekteja ovat mm. mentoring, business& networking, Mediterraean belt, LittleKing JCI. Mentoring ja business&networking ovat tietojenkeruu vaiheessa, Mediterraen belt koskee nimensä mukaisesta Välimeren alueen maiden toimintaa. Jos halua auttaa mentorointia, voit käydä oheisesta linkistä http://tiny.cc/aa9i8y kertomassa omia kokemuksiasi mentoroinnista. Olipa kokemukset jc-toiminnasta tai muualta. Meillähän monilla kamareilla on jo mentorointia tavalla tai toisella. Business-projektin tavoitteena on luoda jonkinlainen malli jolla Senaattorit voisivat verkostoitua ja luoda liikesuhteita. Dublinissa toukokuussa pitäisi olla jotain konkreettista. LittleKing JCI on projekti jossa Creedimme pohjalta on tehty kirjanen. Tavoitteena on kääntää se tuhannelle eri kielelle. Tällä hetkellä käännöksiä on 217 kielelle ja murteelle. Suomesta puuttuvien kielten listalla ovat Karjala, Liivi, Inarin, Pohjoisen ja Koltan Saamen kielet, Kalotin ja Tornionlaakson suomenkieli. Löytyisikö Senaattoreista näiden kielten taitajia? Tai tuntisiko joku jonkun joka osaisi. Samoin puuttuvat eri murteet; stadi, turku, tampere, savo, pori, rauma, karjala jne. Löytyisikö näille kääntäjiä? Projektista lisää infoa http://littlekingjci.com/about/
Dublinin ja Yokohaman edustajat kertoivat kokousvalmisteluista. Dublinista pitäisi jouluun mennessä tulla ohjelmat. Senaattoreiden pretourille on vielä muutamia paikkoja vapaana. Ohjelma löytyy kokoussivulta https://jciec2020dublin.com/senate-programme/ Yokohamassa on myös Home Hospitality. Hotellit ovat varattavissa vuoden vaihteen jälkeen.
Torstai illan palkintojen jaossa ei tullut palkintoja Suomeen. Maria Arjonen pääsi parhaan nuorkauppakamarilaisen luokassa kolmen parhaan joukkoon.
Perjantaina NP Ellimaijan kokkareilla Kansainvälisyydestä vastaava EVP Jarkko Sipiläinen Tampereen kamarista sai Senaattorin arvon.
Viikko päättyi perjantaina 3500 osallistujan Gaalaan Tenniskeskuksessa. Uusi Maaailman Presidentti sai käätynsä ja Tallinnalaiset ja Virolaiset luovuttivat kokousvastuun Yokohamalaisille ja Japanilaisille.
Järjestäjät onnistuivat järjestelyissä hyvin. Keskustassa oli tapahtumapaikkojen välit helppo kulkea jalan. Kauempana olleisiin iltatilaisuuksiin kuljetukset toimivat lähes minuuttiaikataululla.
Seuraavia kansainvälisiä tapahtumia ovat Dublinin lisäksi tammikuussa Brittien Senaatin virkojenvaihtoviikonloppu DrummingOut 16.-19.1. https://britishsenate.org.uk/event/drumming-out-2020/ ja golffareille golfviikonloppu Belgian Monsissa 27.-30.8. http://www.esgc.info/. Molemmat mukavia hyvin järjestettyjä tapahtumia.